Ehitusalane kirjandus

Kirjandusega saab tutvuda ja osta Ehituskeskusest, tellimusi võib saata ka meiliga.
114734

Maankäyttö- ja rakennuslaki

  • Kirjastaja: Rakennustieto
  • Ilmumisaasta: 2018
  • Keel: soome
  • Lehekülgi: 1053

Vuonna 2000 voimaan tulleeseen maankäyttö- ja rakennuslakiin on tehty sen 18 voimassaolovuotena lukuisia muutoksia, yli kaksi kolmasosaa lain pykälistä on muuttunut.

Perusteellisessa ja käytännönläheisessä maankäyttö- ja rakennuslain selitysteoksessa käsitellään kaikki lain ja asetuksen pykälät sekä niihin tehdyt muutokset ja täydennykset perusteluineen. Edellisen vuonna 2014 ilmestyneen painoksen jälkeen lakiin tehdyt muutokset vaikuttavat merkittävästi rakennuttajien, suunnittelijoiden, rakentajien sekä kunnan ja valtion viranomaisten työhön. Kirjan 5.painoksessa on seurattu ja selostettu lakimuutoksia vuoden 2017 loppuun asti. Keskeisimmät muutokset liittyvät suunnittelu- ja lupamenettelyjen sujuvoittamiseen, valituslupajärjestelmän käyttöönottoon sekä rakentamisen teknisen sääntelyn uudistamiseen. Kirjassa on myös otettu huomioon vireillä olevan maakuntauudistuksen keskeiset vaikutukset viranomaistehtäviin.

Kirja on kolmiosainen. Ensimmäinen osa johdattaa kaavoitus- ja rakentamisoikeuteen. Kirjan toisessa ja kolmannessa osassa esitetään yksityiskohtaisesti maankäyttö- ja rakennuslain ja -asetuksen pykälien tulkinnat ja soveltamisohjeet sekä keskeisimmät lain soveltamista ohjaavat oikeustapaukset. Lisäksi kirjassa on rakentamisen ja kaavoituksen sanasto, laaja kirjallisuusluettelo ja asiahakemisto sekä liiteosassa kaavamerkinnät. Maankäyttö- ja rakennuslaki on käsikirja kuntien ja valtion viranomaisille sekä kaikille kaavoituksen ja rakentamisen osapuolille. Se sopii myös oppikirjaksi. Kirjan kirjoittajat ovat varatuomari, valt. maist., erityisasiantuntija Lauri Jääskeläinen, professori, oikeustieteen tohtori, varatuomari ja hallinto-oikeuden dosentti Olavi Syrjänen sekä uusina kirjoittajina hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta ja ympäristöneuvos Susanna Wähä.

Hind: 50,00 
Kogus: