Ehitusalane kirjandus

Kirjandusega saab tutvuda ja osta Ehituskeskusest, tellimusi võib saata ka meiliga.
IMG

Pientalojen mikrobivauriot – Lähtökohtana asukkaiden kokemat terveyshaitat

Pientalojen mikrobivauriot – Lähtökohtana asukkaiden kokemat terveyshaitat

Juhani Pirisen tutki väitöskirjassaan omakotitaloja, joiden asukkaista yksi tai useampi koki saavansa erilaisia usein homevaurioihin yhdistettyjä terveysoireita talossa oleskellessaan. Kahdesta kolmasosasta tarkastetuista taloista löytyi mikrobivaurio ja kolmanneksessa vaurioituneista taloista oli useampi kuin yksi mikrobivaurio.
Pirisen väitöstutkimuksen mukaan homeongelmista kärsivissä omakotitaloissa on usein enemmän kuin yksi mikrobivaurio. Osa vaurioista on rakenteiden sisällä hankalasti löydettävissä. Tällaiset vauriot eivät ole silmin havaittavissa, vaan niiden löytämiseksi tarvitaan kuntotutkimustoimenpiteitä kuten kosteusmittauksia porausrei’istä, rakenteiden avaamista tai mikrobinäytteiden ottamista. Talon rakennetta rikkovat tutkimustoimenpiteet ovat kalliita ja saattavat jäädä tämän vuoksi tekemättä.
Väitöskirjan aineisto kerättiin 429 omakotitalosta Hengitysliitto Heli ry:n korjausneuvontatoiminnan yhteydessä eri puolilta Suomea vuosina 1998-2002. Löytyneitä vauriotyyppejä oli aineiston kokoon suhteutettuna erittäin paljon, sillä vaurioituneista taloista löydettiin yhteensä 82 erilaista tapaa, joilla mikrobivaurio oli syntynyt.

Tekijät Pirinen, Juha
Kustantaja Hengitysliitto Heli ry
Vuosi 2006
Painos
Sivumäärä 124
Kieliversiot fi
Sarja Hengitysliiton julkaisuja 19/2006

Hind: 15,00 
Kogus: