Ehitusalane kirjandus

Kirjandusega saab tutvuda ja osta Ehituskeskusest, tellimusi võib saata ka meiliga.
IMG_0003

Rakennustöiden laatu 2014

Tämä kirja on tarkoitettu rakennustyömaan laadunvarmistukseen, tuotannonohjaukseen ja suunnitteluun. Se kokoaa yhteen Ratun menetelmäohjeiden ja Rakennustöiden yleisten laatuvaatimusten, RYL-julkaisujen, laatuasiat työn tekemisen näkökulmasta. Kirjan painopiste on valmistuksen laadussa ja laadunvarmistuksessa eli asetettujen vaatimusten täyttämisessä. Kirja on laatujohtamisen väline; se kuvaa toimintatapoja ja selkeyttää rakennustyön ja työmaiden tavoitteita. Sitä voi käyttää myös rakennussuunnittelussa, rakennuttamisessa ja koulutuksessa. Kirja on osa rakennusliikkeiden laadunvarmistuksen perus- ja viiteaineistoa, jota ne täydentävät omalla osaamisellaan ja näin parantavat rakennusten laatua.
Uuden Rakennustöiden laatu 2014 -kirjan laatuvaatimukset on päivitetty vastaamaan uusittuja RYL-kirjoja ja työlajit on jaoteltu Talo 2000 -nimikkeistön mukaisesti. Vaatimuksiin liittyvät lähdeteokset ja eurokoodien käyttöönoton myötä muuttuneet viitteet ja taulukot on myös päivitetty. Lisäksi kirjassa on tuotu esiin laatuketju toimintamallina.
Kirja jakautuu kahteen osaan: laadun teoriaan ja työlajikohtaisiin ohjeisiin. Laadun teorian yhteydessä käydään läpi laatu ja sen johtaminen sekä yleisesti että rakennushankkeen kannalta. Työlajikohtaiset ohjesivut keskittyvät toteutuksen laatuun.

Kirja kuuluu Ratu-päivitykseen ja toimitetaan Ratu Net –ja Ratu CD-asiakkaille lokakuun aikana.

Hind: 10,00 
Kogus: