Ehitusalane kirjandus

Kirjandusega saab tutvuda ja osta Ehituskeskusest, tellimusi võib saata ka meiliga.
4479096

RIL 107-2022 Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeet

Veden- ja kosteudeneristystä koskevilla ohjeilla pyritään varmistamaan, että rakennustyöt niin korjaus- kuin uudisrakennustoiminnassa suunnitellaan ja toteutetaan hyvän rakentamistavan mukaisesti siten, että rakenteita vaurioittavia ja tilojen käyttäjien terveyttä vaarantavia kosteus- ja homeongelmia ei syntyisi.

Viime vuosina esille tulleet rakenteiden kosteustekniseen toimintaan liittyvät haasteet ovat monella tavalla vaikuttaneet tämän sekä RILin muiden aiheeseen liittyvien julkaisujen sisältöön. Päällimmäisiä vaikuttajia ovat ilmastomuutoksen myötä kasvanut ja edelleen kasvava ympäristön kosteusrasitus, lämmöneristyksen lisäyksen myötä vaipparakenteisessa tapahtuva kosteusteknisten olosuhteiden muutos sekä rakennus- ja kiinteistöalaa vaivanneet home- ja kosteusongelmat.

RIL tukee rakennus- ja kiinteistöalaa näiden haasteiden hallinnassa kattavalla tietopaketilla: rakennusfysiikan teoriaa, tuotetietoa ja ratkaisuesimerkkejä julkaisussa RIL 255 (Rakennusfysiikan käsikirja), hankeprosessin ja työmaan kosteudenhallintaa julkaisussa RIL 250 (Rakennuksen kosteudenhallinta ja homevaurioiden estäminen), piha-alueen vedenhallintaa julkaisussa RIL 126 (Rakennuspohjan ja tonttialueen kuivatus) sekä seikkaperäisiä veden- ja kosteudeneristykseen liittyviä ohjeita tässä julkaisussa.

RIL 107 julkaisussa esitettyjen ohjeiden ja suositusten tavoitteena on parantaa veden- ja kosteudeneristyksiin liittyvän suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon laatutasoa. Ohjeessa esitetyt toiminnalliset, rakenteelliset ja työhön liittyvät suositukset sekä tuotteilta ja tarvikkeilta edellytettävät ominaisuudet on pyritty esittämään kunkin ajanhetken parhaan tietämyksen ja hyvän rakentamistavan mukaisena.

Ohjeen rakenne on pyritty selkeyttämään ja näin helpottamaan käyttöä. Tavoitteena on rakenteiden kosteusteknisen toiminnan laatutason parantaminen. Vaipan sisäpinnan ilmatiiviyden tärkeys sekä vaipan ulkopinnan kuivumismahdollisuus on tuotu korostetusti esille samoin kuin ratkaisujen varmatoimisuus ja kosteuden sietokyky. Julkaisussa on pyritty kautta linjan suosittelemaan vikasietoisia ratkaisuja, joissa suunnittelussa, rakentamisessa, huollossa ja käytössä ilmenevät vähäisimmät virheet ja puutteet eivät vielä johda rakenteiden haitalliseen vaurioitumiseen. Ohje antaa myös mahdollisuuksia uusien veden- ja kosteudeneristysratkaisujen kehittämiseen.

Ohjeen päivityksestä on vastannut RILin kokoama rakennusalaa monipuolisesti tunteva ryhmä asiantuntijoita, minkä lisäksi laajalta valtakunnalliselta lausuntokierrokselta saadut kommentit ovat antaneet arvokasta palautetietoa ohjeen viimeistelyä varten. Julkaisu korvaa ohjeen RIL 107-2012 ja sen käyttöönottoa suositellaan välittömästi alkavissa uudisrakennus- ja korjaushankkeissa.

Hind: 117,00 
Kogus: